Dar Es Salaamissa on noin 5 miljoonaa asukasta, ja se sijaitsee Tansanian Itä-rannikolla. Se on Itä-Afrikan toiseksi suurin satamakaupunki. Dar Es Salaam on myös Tansanian suurin keskus, vaikka Dodoma on nimellisesti Tansanian pääkaupunki. Heimojen välisten erimielisyyksien takia Tansanian pääkaupunki päätettiin siirtää Dodomaan vuonna 1973. Dodoma on lähempänä Tansanian maantieteellistä keskipistettä. Dar Es Salaamissa on sekoitus Afrikkalaista-, Arabialaista- ja Intialaista kulttuuria. Kaupungissa ei ole monia nähtävyyksiä, mutta sieltä voi löytää muun muassa paikallista käsityötä, sekä erilaisia kauppoja ja ravintoloita.
Monet matkailijat eivät käy ollenkaan Dar Es Salaamissa, koska Kilimanjaron lentokentältä pääsee helposti Moshiin tai Arushaan. Dar Es Salaamissa kannattaa kuitenkin käydä, jos haluaa nähdä millainen on Tansanian poliittinen ja taloudellinen keskus. Kaupungista on myös helppo mennä lautalla Sansibarin saarelle.
Tanzania Volunteers järjestää myös retkiä Dar Es Salaamiin. Järjestämme kuljetuksia Dar Es Salamiin ja siellä opastetun kierroksen jonka jälkeen on hyvä jatkaa esimerkiksi Sansibarille.
Esimerkki Dar Es Salaamin kaupunkikierroksesta
Aamiainen hotellilla ja noin kello 8, jonka jälkeen on lähtö kaupunkikierrokselle. Kierroksen aikana tutustutaan Dar es Salaamin kalatoriin, joka on Itä-Afrikan suurin. Tutustumme myös Tansanian kansallismuseoon sekä Makumbushon kylämuseoon, jossa päästään vierailemaan usean eri heimon perinteisissä asumuksissa ja kuullaan heimojen perinteisistä elämäntyyleistä. Alueella on myös paikallisia käsityöläisiä tekemässä maalauksia, punontatöitä ja puuveistoksia. Kaupunkikierros päättyy perinteiseen afrikkalaiseen lounaaseen Makumbushossa.